Aamu, aurinko ja Fuji-vuori

Joka vuosi yli 300 000 ihmistä kiipeää Mount Fuji -vuorelle niiden kahden kesäkuukauden aikana, kun kiipeilykausi vuorelle on virallisesti käynnissä. Ruuhka-aikoina vuorelle pääsyä joutuu odottamaan. Ylös marssitaan turvallisesti jonossa.

 

Fuji -vuori on korkeudeltaan 3776 metriä ja se on Japanin korkein huippu. Fuji-san ei ole silti erityisen merkittävä korkeutensa vuoksi, esimerkiksi Alpeilla on lukuisia yli 4000 metrin korkuisia vuoria. Fujista tekee erityisen sen täydellinen, tasainen muoto, joka osuu japanilaiseen esteettiseen makuun täydellisesti. Edo aikaan Fuji-vuori näkyi Tokioon useista paikoista ja se innoitti esimerkiksi haiku-mestari Matsuo Bashoa. Tuolloin myös moniin suosittuihin seuraleikkeihin kuului Fuji-vuori. Olen itsekin pelannut peliä, jossa Mount Fuji muotoillaan mahdollisimman tarkasti washi-paperista.

 

Fujin mukaan on luotu paljon taidetta, mutta sen muotokieli jatkuu niin riisikupeissa kuin teemukeissakin. Hello Kitty halailee Mount Fujia tuon tuosta. Fuji on toimiva tulivuori, olkoonkin, että se oli aktiivinen viimeksi vuonna 1707. Sen arvo japanilaisille on kuitenkin enemmän kulttuurissa, jonka sen palvonta on sytyttänyt kuin luonnonarvoissa.

 

Kiipeilykohteena Fuji ei ole erityisen haasteellinen, sillä seitsemästä ylös vievästä reitistä voi valita helpoimman. Joka vuosi Japanissa kuulee tarinoita vuorelle kiivenneistä sylilapsista tai satavuotiaista harmaahapsista. Siihen nähden, miten raskaalta itsestäni kiipeäminen tuntui, jutut ovat myrkkyä itsekunnioitukselle. Mutta väliäkös siitä, kiipeäminen Fujille oli minulle hieno kokemus ja yksi kohokohdista niiden neljän vuoden aikana, jolloin asuin Japanissa.

 

Kiipeämisessä minulla oli muutama ehto, joista en halunnut tinkiä. En missään tapauksessa halunnut kiivetä massojen keskellä ja halusin nähdä auringonnousun Mount Fujin laelta – ehkä jopa niin, että olisimme vuoren laella kiipeilykaverini kanssa kaksin. Olisiko se edes 127 miljoonan ihmisen maassa mahdollista? Halusin yrittää, joten oli ehdottoman tärkeää kiivetä varsinaisen kiipeilysesongin ulkopuolella. Kiipeäminen yötä myöten auringonnousun vuoksi tuntui myös liian extreme-urheilulta, joten varauduimme olemaan yötä vuorella ja jakamaan kiipeämisen kahdelle päivälle.

 

Kesäkuussa ennen kiipeilykauden alkua Japanissa sataa paljon tsuyu-sadekauden aikana, mutta kesäkuun loppua kohden sateet vähenevät helteiden tieltä. Varasimme kymmenen päivää kesäkuun lopulta ja tarkastimme säätiedotuksen joka ilta. Lopulta kaksi päivää ennen virallisen kiipeilykauden alkua näytti siltä, että seuraavat pari päivää olisivat kuivia ja kirkkaita. Hyppäsimme saman tien autoon ja ajoimme Tokiosta Fujille. Valitsimme Yoshida-reitin ylös ja ajoimme auton parkkiin iltapäivällä.

 

Valitsimme Yoshidan siksi, että reitti on suhteellisen helppo, mutta myös siksi, että vuoren ainoa sesongin ulkopuolella auki oleva mökki on reitin varrella. Torii-so -mökki sijaitsee 2900 metrin korkeudessa. Aloitimme nousun rauhallisesti ja käytimme parisen tuntia päästäksemme ylös. Varsinaista kiipeämistä reitillä ei ollut ja polku oli hyvässä kunnossa. Ilta-aurinko paistoi ja sadat linnut visersivät iltasirkutuksiaan puiden oksilla. Olin niin hyvällä tuulella, että olisin voinut lentää. Jalat tuntuivat kevyiltä. Emme nähneet ainoatakaan toista kiipeilijää koko matkan aikana.

 

Kun pääsimme mökille, oli jo melko pimeää. Talon seinustalla istui viisi paikallista yöpymispaikan hoitajaa, jotka tervehtivät meitä sakekupit käsissä. Mökissä tarjoiltiin laihaa teetä ja mikrossa lämmitetty ylihintainen ateria (kareraisu eli currya ja riisiä), mutta mikään ei lannistanut tunnelmaamme. Olimme mökin ainoat vieraat ja saimme koko ison tatami-matolla peitetyn lavetin itsellemme. Viereisestä huoneesta kuului tasaista rupattelua, kun mökin pitäjät viettivät iltaa paikallisten kanssa.

 

Nukahtaminen oli todella vaikeaa. Kello oli vähän ja mökissä oli jo jäätävän kylmä. Lämmityksen puuttuessa kiedoin päälleni kaikki mahdolliset vaatteet, joita minulla oli mukana. Painoin pipon syvälle päähäni. Tatami tuntui kovalta nukkujan alla. Korkeaan paikkaan tottumattomana minulla oli myös vaikeuksia tottua hengittämisen vaikeuteen. Muistelin mielessäni Bashon haikuja Fujista, joissa hän ihailee siniseen sumuun peittyvää vuorta.

 

Koska mökki ei mukavuusasteeltaan ollut kovin korkea, ei herätys aamuyöstä puoli neljältä tuntunut ollenkaan pahalta. Hyppäsin ylös ja olin viidessä minuutissa valmis lähtöön. Joimme hiukan vettä ja teetä ja siristelimme silmiämme yrittäen nähdä pimeässä. Nousun ensimmäinen osa oli varsin vaikea, meidän piti kiivetä varsin jyrkkää kivikkoa pitkät pätkät. Mutta vähitellen aurinko alkoi hitaasti nousta ja koko ympäristö muuttui vaaleansiniseksi.

 

Meiltä kesti kolme tuntia päästä huipulle. Matkan varrella näimme vain yhden toisen kiipeilijän. Viimeiset metrit olivat raskaita, mutta kun ohitimme lukuisia pyhästä paikasta kertovia torii-portteja, tuli suorastaan kiire perille. Vuoren laella olimme kahden, aivan kuten olin toivonutkin.

 

Fujin laki on varsin laaja, tasainen alue. Ylhäällä oli jälleen melko kylmä ja tuuli oli navakka. Näkymä Yamanaka-järven yli oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Ilma oli kirkas ja taivas yläpuolellamme pilvetön. Pilvet näkyivät alhaalla paksuna mattona. Meillä oli mukanamme aamiainen o-bento -laatikossa. Vanha kala ja kylmä riisi eivät koskaan ole maistuneet herkullisemmilta. Kuivatut aprikoosit ja KitKat kruunasivat maailman täydellisimmän aamiaisen. Istuimme hiljaa ja katselimme maisemaa pitkään.

 

Laskeutuminen kesti neljä tuntia. Viimeiset viisi kilometriä olivat tuskallisia, olin väsynyt ja janoinen, kenkäkin hiersi. Laskeuduttuamme ajoimme läheiseen onseniin kylpemään. Fujiyama -onsenissa virkistyin uudelleen otettuani kylpemisen jälkeen pienet unet. Parkkipaikalla ennen kotimatkaa katselin uusin silmin Fuji -vuorta. Tunne oli epäuskoinen, kävinkö minä juuri tuolla ylhäällä?