Taidehallissa on vielä marraskuun 18. päivään asti avoinna englantilaisen David Hockneyn mielenkiintoinen näyttely. Näyttely kattaa useamman vuosikymmenen kasikymppisen nykytaiteen supertähden uraa, aina 60-luvun muotokuvista ja asetelmista uusimpiin karkkiväreillä tehtyihin ipad-maalauksiin.

Vuosikymmenten aikana Hockney on ehtinyt käyttää lukuisia tekniikoita ja onkin hienoa, että Taidehalli on löytänyt näyttelyyn myös esimerkin Hockneyn valokuvakollaasitöistä – ja jopa julistetaidetta.

Kävin Hockneyn näyttelyssä viimeksi Kiinassa viitisen vuotta sitten. Esillä oli suurikokoisia ipadilla luotuja maalauksia. Tuolloin englantilaisia maalaismaisemia kuvaavissa teoksissa oli vielä unenomaista epätarkkuutta ja pehmeyttä, niin väreissä kuin yksityiskohdissakin. Uusimmissa ipad-maalauksissa Hockney on vaihtanut tyylinsä lähemmäs omaa maalausjälkeään, joka on piirustuksellinen ja yksityiskohtainen. Kannattaa katsoa vaikkapa Lontoon Pace galleryssä esillä olleita teoksia Walk Around the Alcazar (2017) ja erityisesti Grand Canyon -töitä samalta vuodelta. Näissä Hockney myös murtaa maalauksen perinteisen suorakaidemuodon.

Altaan reunalla

Amerikka on tunnetusti yksi maa, joka on innoittanut ympäri maailmaa työskennellyttä Hockneyta. Itselleni Hockneyn töistä läheisimpiä ovat juuri Kalifornian uima-altaan laidan hiljaiset työt, joissa taiteilija mykkänä todistajana välittää kaipauksen, ihailun, halun ja sivullisuuden sinänsä yksinkertaisilla ja väreiltään jopa naiiveilla teoksilla. Yksi suosikkini on Peter Getting Out of Nick’s Pool vuodelta 1966, jossa eroottisen ihailun kohde, auringon heijastuminen lasista ja uima-altaan veden pinnan liikkeet on kuvattu kaikki samalla yksiulotteisella tekniikalla. Tapa, jolla Hockney asettaa itsensä sivulliseksi ja kohteet etäisiksi, saavuttamattomiksi, on todella koskettava. Toisaalta Hockneyn muotokuvissa hän asettaa kohteensa (erityisesti rakastajiaan kuvaavat työt) hyvin vahvaan vuorovaikutukseen kanssaan avoimen seksuaalisilla asennoilla ja katseilla.

Hockney on leikitellyt perspektiivillä koko uransa ajan. Kaksi upeaa näytettä Hockneyn laajasta repertuaarista litografiakukkia on Taidehallin näyttelyssä esillä. Ennakkoluuloton ja pysähtymätön Hockney on sittemmin siirtynyt tekemään myös videotaidetta.

Runon sotilaat

Taidehallin näyttelyn kuuluisin teos lienee We Two Boys Together Clinging vuodelta 1961, jolloin Hockney opiskeli toista vuottaan Royal College of Arts -koulussa. Homoseksuaalisuus oli tuolloin laitonta Englannissa. Teos lainaa nimensä amerikkalaisen Walt Whitmanin (1819-92) samannimisestä runosta.

“We two boys together clinging/
One the other never leaving/
Up and down the roads going/ North and South excursions making/
Power enjoying, elbows stretching, fingers clutching/
Arm’d and fearless, eating, drinking, sleeping, loving/
No law less than ourselves owning, sailing, soldiering, thieving, threatening/
Misers, menials, priests alarming, air breathing, water drinking, on the turf or the sea-beach dancing/
Cities wrenching, ease scorning, statutes mocking, feebleness chasing/
Fulfilling our foray.”

Runo on kirjoitettu ainakin näennäisesti käsittelemään miesten välistä maskuliinista ystävyyttä ja toverillisuutta sodassa. Hockney ja moni muu lukee runon toisin. Hockney on siteerannut runoa teokseensa, jossa kaksi lapsenomaisesti, lähes tikku-ukkomaisesti piirrettyä mieshahmoa suutelee käsikkäin sinisävyisen, graffitimaisen taustan edessä.

Taidehallin näyttelystä ulos kävellessä jäin odottamaan kokonaan Hockneyn muotokuville omistettua näyttelyä pian Suomeen. Mutta nykytaiteen ystävän ei kannata jättää näyttelyä väliin.

Taidehalli on kiinni maanantaisin ja aukeaa muina päivinä klo 11. Museo menee kiinni tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin kuudelta, keskiviikkoisin kahdeksalta ja viikonloppuisin viideltä. Näyttelyä voi puida seuralaisen kanssa esimerkiksi illallisella saman rakennuksen Farang -ravintolassa. Nervanderinkatu 3.

http://taidehalli.fi/

Kuva: Taidehalli.fi